Katsoin eilen Marja Hintikka Liven ja päätin kirjoittaa muutamasta asiasta ohjelman innoittamana. Ensimmäinen niistä on valokuvat osana perheytymistä.

Muistan 80-luvulla kun teiniajan parhaan ystäväni vanhemmat erosivat. Se oli ensimmäinen avioero, jonka koin konkreettisesti. Ystäväni asui meillä usein viikonloppuisin ja kuljin hänen kanssaan myös aina joskus etävanhemman luo. Minulle jäi mieleen noista vuosista kirkkaana eräs asia. Ystäväni suri paljon sitä, että vanhempi, joka oli lähtenyt ei halunnut ottaa mukaansa yhtään valokuvaa heidän perhealbumistaan. En tiedä mikä oli totuus, mutta ystäväni tulkitsi sen jotenkin näin. Ystäväni vanhemmat ovat fiksuja ja kivoja ihmisiä, joten en tiedä oliko kysymys haluamisesta. Ehkä kuvat eivät olleet päällimmäisenä mielessä kun avioliitto pistettiin palasiksi, ehkä kuvat olisivat muistuttaneet liikaa epäonnistumisesta tai ehkä asiaa ei kukaan aikuinen osannut siinä tilanteessa vain ajatella.

Vuosia kului ja olin itse keskellä yllätyksenä tullutta avioeroa ja muistin ystäväni surun. Kun sitten oli selvää, että avioliittomme oli lopullisesti ohi tein ex-miehelleni valokuvakansion hänestä ja lapsista. Keräsin kaikki mahdolliset kuvat heistä aina synnytyssairaalasta eroomme asti. Se taisi olla ainoa järkevä tekoni niihin aikoihin. Se oli minun erolahjani miehelle, joka oli antanut minulle lahjoista kalleimmat, lapseni.

Kun sitten pistimme T:n  kanssa perheen pystyyn tajusin edelleen valokuvien voiman ja merkityksen. Aikaisemmat oivallukset valokuvien suhteen olivat tulleet intuition perusteella, mutta nyt olin perehtynyt asiaan paremmin ja tein asioita tietoisemmin. Miina Savolaisen kehittämä voimauttava valokuvaus on mielestäni tajunnanräjäyttävä metodi, jota olen hyödyntänyt niin kotona kuin työssänikin.

Ensimmäisen perhekuvan otatimme vuonna 2011, kun perheemme oli ollut kasassa kolme vuotta. Seuraavan kuvan otimme 2014. Sitä seuraavan vuoro taitaakin olla ensi vuonna.

MHL-show’ssa esiteltiin  Susanna Kekkosen Perhealbumi-valokuvaprojekti, missä eroperheiden lapset ovat saaneet valita ihmiset omaan perhekuvaansa. En tiedä miten lapsemme toimisivat kyseisessä tilanteessa ja keitä he valitsisivat kuviin. Paitsi siitä olen varma, että he haluaisivat molemmat biologiset vanhempansa niihin. Tottakai. Mutta yhtä lailla tiedän, että kuvat meidän uusperheestämme ovat tärkeitä. Se ei ole koko totuus lastemme perheistä, mutta se on T:n ja minun totuus siitä.

Alla perhekuviamme vuosilta 2011 (Kuvaaja: Julia Riihilahti) ja 2014 (Kuvaaja. Nelly Stenroos). Julkaistu lastemme luvalla.

F