Lago d’Eur – kukkia ja rakkautta

Aina siitä lähtien kun luin Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, niin olen tuntenut suurta kaipuuta kukkivien kirsikkapuiden luo. Japani olisi luonnollisesti se loogisin matkakohde tällä kaiholla, mutta olen ollut avoin myös muille vaihtoehdoille. Omasta pihastammekin löytyy yksi pilvikirsikka. Se on vielä kovin pieni – mutta parempi kuitenkin kuin ei mitään. Mutta kokea Hanami – se vasta olisi jotain! Silmiini osui muutama viikko sitten blogiteksti, missä puhuttiin Rooman Hanamista Eurissa.

Mussolinin suuruudenhuulluuden yksi ilmentymä on E.U.R -niminen (Esposizione Universale di Roma) kaupunginosa, jonka hulppeat rakennukset ovat fasismin hengessä maailmannäyttelyä varten pykätty. Sota keskeytti rakentamisen ja maailmannäyttelykin jäi siltä erää pitämättä, mutta Eur valmistui tekojärvineen ja jäi osaksi modernia Roomaa.

Ja juurikin tämä tekojärvi kirsikkapuineen sai minut valitsemaan ensimmäiseksi kohteekseni Lago d´Eurin. Suunnittelin ensin tekeväni matkat metrolla, mutta tavattuani Air BnB -hostini Francescon, sain häneltä hyvät neuvot bussilla kulkeemiseen, joten hyppäsin heti puolen päivän jälkeen kamerani kanssa linja-autoon ja ajelin järvelle.

Lago d´Eur vaikuttaa ehkä pikemminkin isolta vesialtaalta kuin järveltä näin suomalaisesta näkökulmasta, mutta sitä ympäröi viehättävät viheralueet kirsikkapuineen. Puistossa oli paljon ihmisiä lounastamassa  ja fiilistelemässä kukkivia puita ja toisiaan. Osa puista oli jo tiputtanut suurimman osan kukista, mutta osa oli vielä täydessä kukassa. Lajikkeita on kymmeniä valkoisista syvän aniliineihin. Niin kauniita. En pettynyt, mutta ymmärsin että muutama päivä aiemmin kukinnot olisivat olleet huomattavasti vielä näyttävämmät.

Oli niin mahtavaa kuljeskella kameran kanssa järven ympärillä,  pysähtyä välillä katselemaan ja kuvaamaan puita ja kukkia –  ja vähän myös ihmisiä. Rakastavaisten määrä järven ympärillä ei ollut ihan pieni ja pysähdyin kuvaamaan ja juttelemaan muutaman pariskunnan kanssa. Hienoja kohtaamisia. Puhuimme Roomasta, rakkaudesta, kirsikanpuiden kukista ja minun seikkailustani. Eräs vanhempi pariskunta neuvoi minut hyppäämään metroon ja suuntaamaan meren rantaan Ostia Beachille. Ehkä sen teenkin tai sitten vastaan saamaani kutsuun ja lähden Trevignano Romanoon. Lounaskutsu Bracciano-järven rannalle kuulosti uskomattoman houkuttelevalta. Tämä on kuulkaa ihmeellistä, tämä elämä, täällä Italiassa. Niin kuin sekin, että puoli Italiaa pukeutuu visusti tikkitakkeihin, kun minä puuskutin ohuenohuessa kaftaanissani. Päivän lämpötila oli +23 astetta.

 

Rakkaudella Roomasta,

F

 

Lago d´Eur_18

Lago d´Eur_19

Lago d´Eur_20

Lago d´Eur_21

Lago d´Eur_23

Lago d´Eur_25

Lago d´Eur_27

Lago d´Eur_28

Lago d´Eur_29

Lago d´Eur_30

Lago d´Eur_31

Lago d´Eur_32

Lago d´Eur_33

Lago d´Eur_34

Lago d´Eur_35

 

 

Rupattelua cappuccinon äärellä

Ensimmäinen yö Roomassa takana ja uni ei tullut ihan totuttuun tapaan, mutta sain nukuttua kuitenkin suhteellisen hyvin. Maalaistytöksi minulle on siunaantunut poikkeuksellisen hyvä sietokyky kaupunkien ääniä kohtaan, mikä on oikein hyvä asia sillä kotikatuni Via Gregrio VII on vilkkaasti liikennöity isohko katu Aurelian kaupunginosassa.

Päädyin viettämään ensimmäisen yöni Bed a San Pietrossa samalla kadulla kuin Air BnB -kotini, mikä osoittautuikin loistavaksi valinnaksi. Paikan emäntä Tiziana laittoi minulle äskettäin cappuccinot ja höpöttelimme aamukahvin ääreellä kaikenlaista. Tiziana on ikäiseni nainen, jonka kolme lasta ovat vielä  pieniä. He pitävät majapaikkaa yhdessä miehensä kanssa ja asuvat kauempana keskustasta. Tiziana on puhelias, mukava ja ystävällinen emäntä, joka lupasi laittaa minulle capuccinot muinakin aamuina, vaikka en yövykään heillä muuta kuin tämän yhden yön. Italialaiset! Ja sitä paitsi miten ihmeessä italialaiset naiset onnistuvatkin näyttämään niin kauniilta ja tyylikkäiltä, MUTTA samalla niin rennoilta. Tizianalla oli yllään harmaa hupparimainen neule, farkut, maihinnousukengät, huivi ja hiukset rennosti ponnarilla. Yksinkertaista ja aah, niin tyylikästä! Yritän imeä täältä itseeni kaiken mahdollisen hyvän ja kauniin. Myös pukeutumiseeni.

Tiziana opasti minulle myös miten pääsen näppärästi Terminiin, Rooman päärautatieasemalle ja sieltä sitten Euriin. Vakaa aikomukseni on tehdä tänään retki Euriin katsastamaan, mikä on kirsikkapuiden kukkien tilanne…. Mutta sitä ennen muutan uuteen kotiini.

Alla olevat kuvat ovat Bed a San Pietrosta, jonka romanttinen tyyli syreenin värisine seinineen tuntui juuri nyt ihan täydelliseltä. Nukahdinhan minä sentään vatsa täynnä tuoreita mansikoita… Ja muutama lasillinen kylmää italialaista valkoviiniä.

 

Rakkaudella Roomasta,

F

Bed a San Pietro_1

Bed a San Pietro_2

Bed a San Pietro_3

Bed a San Pietro_4

Bed a San Pietro_5

Bed a San Pietro_6

”Kaikki tiet vievät Roomaan”

Täällä minä nyt sitten olen. Roomassa. Italiassa. Matka meni aivan nappiin ja mitään kommelluksia ei sattunut. Hassuja yhteensattumia kylläkin. 

Monet, hekin jotka tuntevat minut hyvin, saattavat erehtyä pitämään minua superrentona ja huolettomana tyyppinä, mutta se ei ole ollenkaan totta.  En ole lähtökohtaisesti kovin arka ja pelokas ja saan suuni auki, mutta haluan, että asiat sujuvat, joten varsinkin nykyään suunnittelen asioita hartaasti ja perinpohjin. Se ei tarkoita ettenkö voisi vaihtaa nopeastikin suunnitelmaa, jos tilanne sitä vaatii ja olen avoin monille asioille, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ja kyllä minä jännitänkin. Tänään jännitti ihan pirusti. Melkein jo kadutti koko touhu.

Noin vuosi sitten kuulin itseni sanovan ääneen työpaikkani KV-vastaavalle, että haluan vaihtoon Italiaan, Roomaan. Tämä tapahtui siis sen jälkeen kun minut oli valittu opiskelemaan valokuvaajan ammattitutkintoa samaan koulutusorganisaatioon, missä toimin opettajana. ”Okei – koska haluat lähteä?”, kuului vastaus.

Apua. Voisinko oikeasti? Mites lapset? Onko meillä varaa? Mitä hittoa?  Sitten vielä esitin vienon toiveen eräälle kollegalleni… Voisiko hän alustavasti kysellä olisiko Villa Lantessa, Suomen Rooman-Instituutissa tarvetta ja halukkuutta ottaa valokuvaajaharjoittelija kuukaudeksi hommiin. Oli niillä. Jee!

Seuraava ajatus olikin sitten, että miten ihmeessä voin olla kuukauden poissa töistä…?! Sitten tajusin. Minullahan on subjektiivinen oikeus anoa opintovapaata…  Juttelin hyvissä ajoin esimieheni kanssa ja hän näytti ajatukselleni vihreää valoa. Keskustelimme T:n kanssa ja sovimme, että ”satsaamme” minuun osan asuntolainojen  lyhennysvapaiden ”vapaasta rahasta” ja jään kolmeksi kuukaudeksi opintovapaalle. Kannoin ensin tästä ihan hirmuisesti syyllisyyttä, mutta sitten jonkinlaiseksi pelastajaksi tuli aikuiskoulutustuki, johon myös olen oikeutettu. T suhtautui kaikkeen alusta pitäen kannustavasti. Ihana mies. 

Pala palalta asiat sitten järjestyivät. Seuraavana vuorossa oli asunnon etsiminen. Olin lukenut ja kuullut  Air BnB -palvelusta ja käynyt huvikseni tsekkailemassa koteja ympäri maailmaa.  Ja sieltähän se asunto sitten löytyikin. Ensimmäisen yön vietän Bed  and Breakfast -majoituksessa, mutta sitten muutan neljäksi viikoksi yksiöön, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Villa Lantesta.

Mutta niihin hassuihin yhteensattumiin. Lentokoneen laskeduttua Rooman Fiumicinoon lyttäydyin erään suomalaisen pariskunnan kylkeen varmistaakseni että löydän matkalaukkujen tulopaikan. Vaihdoimme muutaman sanan pariskunnan kanssa ja jostain kumman syystä tuore rouva kysy minulta, että sattuisinko tietämään jonkun valokuvaajan Roomasta. He olivat siis häämatkalla ja halusivat itsestään kuvia. Minua rupesi ihan naurattamaan, kun kerroin olevani viittä vailla valmis valokuvaaja ja kuvaavani heidät oikein mielelläni. Vaihdoimme yhteystiedot ja sovimme että he katselevat muutaman päivän Roomaa sillä silmällä ja sitten järjestetään kuvaussessio heidän haluamassaan paikassa. Ihan uskomatonta! Minun yksi tavoitteeni on saada kuvia rakastavaisista. No nyt on eka pariskunta löydetty!

Kun sitten saavuin majapaikkaani muutama tunti sitten, niin minut otti vastaan mukava italialainen herra, joka on itse asiassa asukkaana tässä Bed and Breakfast -paikassa. Majapaikan omistajarouva asuu kauempana keskustasta ja oli sopinut asiasta hänen kanssa. Mies otti minut ystävällisesti vastaan ja auttoi matkalaukun kanssa ja kysyi samalla mistä tulen… Kun vastasin että ”from Finland”, niin hänen silmissään kävi välähdys. Seuraavaksi hän kertoi, että hänellä oli kauan aikaa sitten tyttöystävä Suomesta. ”Helena from Helsinki.”

Rakkaudella Roomasta,

F

PS Iltapalaksi oli pakko napata rasia tuoreita mansikoita – niin ja valkoviiniä hammasmukista.

  

Omaa tietä etsimässä

Huomenna alkaa kuukauden mittainen seikkailuni itseeni, Italiaan ja elämään yleensä. Mahtavan Eat, pray and love -romaanin kirjoittajan Elizabeth Gilbertin matka kesti vuoden ja hän reissasi Italian lisäksi Intiaan ja Indonesiaan. Minun matkani kestää vain kuukauden ja olen Italiassa koko sen ajan. Mutta elämäntilanteeni onkin eri. En lähde kasaamaan tuhkasta uutta elämää. Ehei. Ja minulla on lapset. Ja mies. Mutta esikoiseni täyttää tänä vuonna 18 vuotta (ja kuopukseni 17 vuotta). Äitiys on määrittänyt minua pitkälti kaikkien noiden vuosien ajan. Totta kai. Niinhän sen pitääkin mennä, mutta nyt tilanne rupeaa olemaan toinen. Ajatus siitä että voin kokonaisen kuukauden ajan keskittyä olemaan vain ja ainoastaan itseni on ihan häkellyttävän upeaa. Vaikka rakastan perhettämme ja miestäni, niin jokaisella yksilöllä on oma polkunsa kuljettavana. Se on varmaankin yksi syy tähän reissuuni. Gilbertin jalanjäljissä siis mennään.

En tiedä tapahtuuko minulle mitään sen kummempaa. Todennäköisesti ei, mutta ei voi myöskään tietää… Sen tiedän että kuukausi Roomassa tulee olemaan aikamoista esteettistä tykitystä ja tulen nauttimaan reissustani – niin ja ikävä tulee olemaan  välillä pirunmoinen.

Ajaa hurautin äsken Turkuun. Nukun vielä yhden yön T:n kainalossa ja huomenna hyppään sitten bussiin ja köröttelen Helsinki-Vantaan lentokentälle. Viime yönä en jännitykseltäni juurikaan nukkunut – toivottavasti ensi yön vietän unten mailla.

Blogin kanssa taitaa käydä niin, että minä valtaan sen kokonaan seuraavan neljän viikon ajaksi. Blogi olkoon se paikka minne dokumentoin oman tieni etsinnän…

Tervetuloa mukaani ikuiseen kaupunkiin! Rooma-fiilistelyä löydät myös  minun Pinterest-tililtäni: 

 http://pin.it/ZCrB9ih

 
F
 

 

 

Kyhnytystä toisen kyljessä

Yhteiset päivät ennen parin viikon eroa ovat käsillä. Pitkäperjantaina muutama tunti meni asian kanssa kärvistellessä, kunnes todettiin että asia ei siitä muuksi muutu. Päädyimme siis siihen, että nyt vaan nautitaan yhdessäolosta ja ikävöidään sitten kun on sen aika. Näinä muutamana päivänä vierihoidon määrä on ollut valtava  ja tarve olla toisen lähellä poikkeuksellisen voimakas. Ihan kuin sitä yrittäisi tankata toista varastoon.

Osa perjantain kärvistelystä johtui tietysti myös F:n kasvavasta matkajännityksestä. Rouva on kuitenkin lähdössä elämänsä ensimmäisen kerran ulkomaan matkalle ihan itsekseen.

Miten jokin asia voi olla samalla kertaa ihanaa ja kamalaa?

 

F&T

Rooman hanami

Viikon päästä ollaan sitten Roomassa. Onneksi lähtöä edeltää neljä kokonaista lomapäivää, jolloin saamme olla koko perhe ihan rauhassa. Syömme hyvin ja nautiskelemme  yhdessäolosta.

Matkalaukku on pakkaamatta ja muutenkin matkajärjestelyt ovat kovin vaiheessa. Ehtiihän sitä vielä…

Kaiken matkahässäkän keskellä tätä romantikkoa kuitenkin huolettaa eräs asia…  Ja ei – se ei ole Euroopan turvallisuustilanne. Hullua tai ei, mutta minua mietityttää eniten tällä hetkellä, ehdinkö EUR:in kaupunginosaan kameroineni ihastelemaan kun 1500 kirsikkapuuta ovat täydessä kukassa. Roomassa on oma hanaminsa ja haluan ehdottomasti kokea sen!

Alla oleva kuva lainattu Eur:in Hanami -tapahtuman Facebook-sivuilta. Lisää kuvia löytyy täältä.

 

F

Hanami

 

 

 

Avoin kirje parisuhdekriisissä eläville

Hei!

Jos olet omassa parisuhteessasi siinä pisteessä, että sinulla ei ole hyvä olla, niin luepa tämä. Emme lupaa mitään, mutta joskus jokin asia saattaa johtaa toiseen ja kolmanteen. Ei voi tietää.

Hyvin usein kun jokin on omassa suhteessa pielessä, niin ihminen alkaa vilkuilla ympärilleen. Muut ihmiset ja muu tekeminen alkavat kiinnostaa poikkeuksellisen paljon. Se on yleensä hyvä hälytysääni, jota kannattaa kuunnella. Ahdistuksen ja tyytymättömyyden tunteet, jotka eivät katoa, ajavat samaa asiaa. Hälytyskellojen pitää soida.

Joskus negatiiviset tunteet ja halu paeta eivät johdukaan toisesta, vaan itsestä. Se on asia, mikä kannattaa ensin käydä läpi. Onko nämä tuntemukset seurausta lapsuuden tai nuoruuden tapahtumista, suhteesta omiin vanhempiin – vai jotain muuta?

Jos olet selvillä vesillä itsesi kanssa ja olet varma, että jokin teidän yhteiselossanne on pahasti pielessä, niin kerro siitä kumppanillesi. Vaikka kuinka sanat takertuvat kurkkuun ja vaikka kuinka olisit sitä mieltä, että toisen pitäisi ymmärtää sanomattakin. Jos nämä keskustelut on käyty moneen kertaan ja mitään muutosta ei tapahdu, on aika ottaa järeämmät keinot käyttöön. Ja ei. Tämä ei ole se kohta missä hukuttaudutaan töihin tai selataan Tinderiä ja aloitetaan salasuhde. Nyt pitää vain uskaltaa lyödä kortit pöytään.

Hölmöintä tässä kohtaa on kuvitella, että ero ei koske MEITÄ. Olemme nähneet niin monta eroa, joita ei ikinä olisi uskonut näkevänsä. Totuus on että joka ikinen suhde voi päätyä eroon. Yhteisllä vuosilla, lapsilukumäärällä tai maallisen mammonan suuruudella tai pienuudella ei  ole mitään merkitystä. Meillä jokaisella on vain yksi elämä. Olemme onnemme ansainneet.

Emme ole kumpikaan koskaan olleet pariterapiassa tai hakeneet parisuhdecoachin apua, emme aikaisemmin, emmekä nyt, mutta olemme kirjoittaneet että jos tilanteet niin vaativat, niin otamme myös tämän kaltaiset palvelut yhdessä käyttöön. Asiasta voi lukea täältä.

Olemme sitä mieltä, että erilleen muuttaminen on yksi tehokkaimmista keinoista saada ihminen havahtumaan eron realiteettien suhteen. Uskomme että jo muutamassa kuukaudessa ihminen on nähnyt asioiden monet puolet. Valitettavasti yleensä siinä vaiheessa kun eropaperit on jätetty ja harkinta-aika asumuseroineen menossa, niin ihmiset ovat jo niin tulehtuneessa tilanteessa että harkinta-aikaa ei käytetä siihen, mihin sitä kuuluisi  käyttää. Ja avoeroissahan ei juridiikka vaadi mitään aikataulutusta. Joku voi todeta tähän, että aika kallista touhua maksaa kahta asuntoa samaan aikaan. Totta. Mikään ei ole ilmaista, mutta voimme myös kertoa että ero se vasta pistääkin yleensä talouden kuralle, joten ei muuta kuin kämppä hakuun ystäväpiiristä tai Air BnB:stä ja molemmille omaa aikaa miettiä, mitä sitä sitten elämältään oikeasti haluaa. 

Jos suhteessa on lapsia, niin lapsilta itseltään kannattaa kysyä mitä he ajattelevat kokeilusta ja miten he haluavat asua sen ajan. Vomme kertoa, että lapset eivät hajoa muutoista, muutoksista ja eivät edes eroista, mutta vanhempien jatkuva paha olo koskettaa lapsia. He haluavat, että me aikuiset olemme tyytyväisiä ja läsnä heille. Ja se on pirun vaikeaa, jos itseä kalvaa huoli, suru, viha tai katkeruus parisuhteesta.

Sitten onkin sen vaikein osuus. Mitä jos kaikista radikaaleista ratkaisuista huolimatta toinen tai molemmat haluavat erota? Sillehän ei todellakaan voi mitään, mutta tangoon tarvitaan kaksi. Ja elämässä pitää olla tanssia. Emme suostuisi enää itse elämään ilman tanssia – teemme sen mieluiten paritanssina, mutta soolotanssi käy myös hyvin! Olemme viime aikoina kuulleet useamman tarinan siitä, miten ajoissa tehty asumusero on päättynyt siihen että pariskunta onkin palannut yhteen. Eräskin tuttavamme kertoi itsekin täysin asiasta hämmentyneenä, ettei ikinä olisi uskonut että he saisivat asiansa selvitettyä ja löytäisivät rakkauden uudelleen. Mutta niin vain kävi.

Rakastuminen on riski, ero on riski ja niinhän se on että koko elämä on yhtä suurta riskin ottamista. Koskaan ei voi varmasti tietää, mitä tulevaisuus tuo mukanaan teki niin tai näin. Mutta riskejä voi myös yrittää pienentää. Esimerkiksi katsomalla aika monta korttia läpi ennen kuin eroaa lopullisesti. Ja myös uskaltamalla tehdä päätös erota, jos oma onni on siitä kiinni.

Rakastakaa itseänne ja rakastakaa toisianne – ja näyttäkää se!  Elämä on aivan liian lyhyt muuhun.

 

Rakkaudella,

F&T

Tämä intohimoni hämärä kohde

Otsikko tulee Luis Buñuelin saman nimisestä elokuvasta, jossa päähenkilö tapailee erästä naista, jota elokuvassa näyttelee vuoronperään kaksi naista. Ratkaisu on Buñuelin mukaan käytännön sanelema ja alunperin roolissa  piti olla vain yksi näyttelijä. Mutta juuri tämän yksityiskohdan takia elokuva on jäänyt mieleeni, vaikka näin sen melkein 30 vuotta sitten.

En tiedä minkälaista muilla on, mutta itse näen vaimoni hyvin erilaisena ihmisenä riippuen tilanteesta tai omasta mielentilasta. Välillä hän näyttäytyy minulle melko arkisenakin kun taas joskus näen hänet maailman seksikkäimpänä olentona. Ja sitten kaikkea tältä väliltä. Hämmennyn itsekin välillä miten erilaisena toisen voi nähdä. Mutta olen huomannut myös, että asiaa voi jonkin verran hallita. Jos oma vaimo näyttää kovin arkiselta, voi miettiä kuinka etuoikeutettu on kun on tuollainen vaimo ja ruveta suukottelemaan ja halailemaan häntä. Ja eipä aikaakaan kun hän alkaakin näyttää seksipommilta…

F on kirjoittanut minun viidenkympin villityksestäni, ja hän on kyllä oikeassa siinä että olen jotenkin vielä enemmän villiintynyt hänestä. Pohdiskelin vähän mistä asia voisi johtua ja päädyin siihen tulokseen että alitajuisesti olen oivaltanut, että (loppu)elämä on aivan liian lyhyt halujen himmaamiseen. Eli aina kun haluttaa niin antautuu halun vietäväksi eikä mieti pitäisikö odottaa parempaa hetkeä. Se paras hetki on nyt.

 

T

PS Tällaisena näen välillä vaimoni: hiukan Photoshopattuna mutta aistikkaana…

Flirttimaisteri

Hekumavinkki osa I – kuohuvaa ja kiharoita

Eräs ystäväni laittoi minulle viikolla viestiä ja kertoi, että oli laittanut rullat hiuksiinsa ihan vaan omaksi ilokseen. Ihan mahtavaa. Mä vastasin, että se on hyvä merkki se. Pienestä pakastumisesta huolimatta kevättä on selvästi siis ilmassa…

Ja arvatkaa mitä?  Nyt mä istun tietokoneella rullat päässä ja skumppapullo jäähtyy terassilla. T ajelee kohtapuoliin kotiin ja häntä on vastaanottamassa ehtoinen emäntä kylmän kuohuvan ja pehmeiden kiharoiden kanssa. Nyt äkkiä kaikki höyryraudat, kihartimet ja piippausvekottimet esille! Vielä ehtii töräyttää tukkaan laineen tai pari. Itselle tulee hyvä fiilis ja yleensä se tuppaa näkymään myös yhdessäolossa ja makuukammarin puolella…

 

F

PS Tässä kohtaa jätän julkaisematta itsestäni kuvan paplarit päässä. Jättäkää tekin kuvittelematta.

PS2 Äitini on kertonut tarinaa, että 1950- ja 60-luvulla kun papiljottien käyttö oli yleisempää, niin eräskin rouva istui aina  wc:ssä pesukoneen päällä niin kauan, että kiharat olivat valmiit. Aviomies ei koskaan nähnyt rouvaa niin epäesteettisessä tilassa kuin papiljotit päässä. Tavallaan ymmärrän.

Taiteilijaelämää

Reilu kaksi viikkoa opintovapaatani on hurahtanut vauhdilla. Olen nauttinut jokaisesta hetkestä. On ollut ihanaa kun aikataulut lähijakson opiskelusessioita lukuunottamatta eivät ole sitoneet tekemistäni. Pääsääntöisesti olen kuitenkin herännyt samoihin aikoihin kuin nuoriso ja työtunteja on kertynyt. Mutta en ole niitä laskenut. On ollut ihan mahtavaa uppoutua kuvaamiseen ja olenpa jopa hieman kehittynyt pelkäämäni Photoshopinkin kanssa.

Viime viikolla oli harjoitusnäyttö ja hyvältä näyttää. Sain ihan positiivista ja rohkaisevaa palautetta ja puutteideni suhteen olen realisti.  Harjoitusnäytön jälkeen olen kuvannut vielä parit studiokuvaukset ja yhdet ovat tulossa. Ensi viikolla on sitten tarkoitus vielä keskittyä kirjallisiin osiin ja sitten homman pitäisi olla koko lailla valmis. Tarkoitukseni on sitten enää täydentää portfoliota muutamilla Rooman kuvilla. Toukokuussa on sitten tutkintotilaisuus.

En lakkaa hämmästelemästä,  miten upeaa on oppia jokin uusi taito ja päästä oman tekemisensä kanssa tilaan, missä aika ja muu maailma menettävät merkityksensä. Kysymys on tietysti flow-kokemuksesta. Ja siihen kun vielä yhdistää tunteen siitä, että luo jotakin uutta, niin fiilikset ovat kyllä kohdillaan. (Tiedän että valokuvaamisessa on lähes mahdotonta tehdä mitään uutta ja tajunnan räjäyttävää, mutta toisaalta jokainen kuvaustilanne on uusi ja ainutlaatuinen – se on inspiroivaa se!)

Olen myös ehtinyt tapaamaan näiden viikkojen aikana aivan upeita ihmisiä, keskittynyt keskustelemaan heidän kanssaan ihmisenä olemisen kummallisuuksista ja saattanut jopa kiskaista lasin kuohuvaa keskellä maanantai-iltapäivää.

Ihan pikkasen, ihan salaa ja ihan tosi, tosi varovaisesti olen alkanut haaveilemaan taiteilijaelämästä. Myös tämän käsittämättömän kevään jälkeen. Ei muuta kuin lottoa vetämään…

F

PS Kuva alkuviikon kuvaussessiosta. Ihana Maria.

Maria