F antoi luettavakseni Heli Heinon Venuksen vuosi -kirjan, josta hän olikin jo tehnyt postauksen blogiimme. Ja hyvä kun antoi, sillä nautin kirjan lukemisesta todella paljon. Yhtäältä se on yhden (tai itse asiassa kahden) ihmisen matka omaan seksuaalisuutensa, mutta se kertoo myös oppimisesta tuntemaan sekä oma itsensä että kumppaninsa. Ja miten vähitellen voi muuttua arasta, varautuneesta ja alistuvasta ihmisestä siksi ihmiseksi joka todellisuudessa on. Heino pyrkii järkähtämättä totuudellisuuten ja saavuttaa sen myös vakuuttavasti, arjen huumoria unohtamatta.

Pidin erityisesti Heinon tavasta kirjoittaa samalla realismilla rakastelusta, omista tunteistaan, tuoreen parisuhteen kipuiluista, kuukautisista, hiivatulehduksista, keski-ikäisen ihmisen aamujäykkyydestä (en tarkoita aamuerektiota…), auton vaihtamisesta jne. Kaikille asioille annetaan juuri sen verran huomiota, mitä ne saavat todellisessakin elämässä. Varsinkin kirjan alussa päähuomio on seksuaalisessa heräämisessä, mikä on todella ymmärrettävää, itsekin olisin varsinkin suhteemme alussa halunnut kertoa koko maailmalle, kuinka ihanaa seksi voikaan olla. Tai itse asiassa siksihän me F:n kanssa tätä blogia pidetään… Emme ole kuitenkaan uskaltaneet mennä niin intiimiin kuvaukseen kuin Heino ja hänen miehensä. Iso hatunnosto heille rohkeudesta!

Varsinkin kirjan alussa minua nauratti ääneen kohdat, joissa päähenkilö on epävarma itsestään, mollaa itseään ja on varma, että kohta hänen kumppaninsa kyllästyy ja heivaa hänet. Vaimoni ihmetteli nauramistani ja aloin itsekin pohtia sitä. Tulin siihen tulokseen että jollakin tasolla päähenkilö muistutti epävarmuudessaan entistä minääni, jolle voin välillä nauraa hyväntahtoisesti.

Seksin kuvaaminen onnistuu Heinolta hämmästyttävän luontevasti, ainakin omasta mielestäni. F kertoi postauksessaan kirjallisuuspiirissä esiin tulleesta myötähäpeän ja vaivaantuneisuuden tunteesta. Itse en tunnistanut tuota tunnetta, ihmettelin vain miten joku saattoi onnistua kirjoittamaan seksistä kauniisti ja samalla realistisesti. Oli myös yllättävää huomata miten tutulta monikin asia tuntui. Tietysti eroavaisuuksiakin löytyi, mutta minusta homman juju onkin siinä että jokaisen pariskunnan kuuluukin rakentaa juuri heille sopiva tapa harrastaa seksiä. Olikin hauska lukea myös hiukan epäonnistuneista kokeiluista. Sekin tuntui tutulta. Miehenä minua myös ilahdutti kuinka moninaisena miehen seksuaalisuutta kuvataan kirjassa. Välillä puhisen kiukusta kun luen karkeasti yleistäviä kuvauksia miehen seksuaalisuudesta eri medioista.

Kahden ihmisen rakkaussuhteen kehittyminen kuvataan myös todella koskettavasti ja uskottavasti. Välillä tuli kyllä mieleen, että Liinan ja Leon (tai Helin ja Alin) olisi pitänyt lukea Tony Dunderfeltin Vetovoima ja rakkaus. Tai edes tämä meidän postaus (sitä ei tainnut kyllä silloin vielä olla…). Ehkä olisi muutama turha riita jäänyt silloin väliin. Mutta yksi riita oli kuin suoraan suhteemme alkuajoista. Se käsitteli vaatimusta pystyä tulkitsemaan toisen tunteita ilman sanoja ja ymmärtää hyvitellä omaa käyttäytymistään, vaikka ei ole voinut sille mitään. Kirjassa kylläkin vaatimuksen esittää mies.

Heli Heino on ollut paljon esillä kirjansa myötä. Hyvä niin, sillä kirjalle tulee huomattavasti enemmän painoarvoa: kirjoittaja tietää mistä puhuu. Vaatii kyllä aikamoista rohkeutta astua julkisuuteen, hatunnosto siitäkin. Toivottavasti vain ihmiset eivät takerru kirjan rakastelukohtauksiin ja unohda että kirja kertoo tosielämästä. Seksi näyttelee tärkeää ja isoa roolia elämässä. Harvemmin vain se saa niin ison osan tosielämän kuvauksissa mitä se tässä ansaitusti saa.

T