Tiedettehän se mustavalkoisen valokuvan suutelevasta pariskunnasta Pariisissa? Sen on ottanut Robert Doisneau vuonna 1950. Kuvahan on lavastettu ja sen tiimoilta on käyty oikeuttakin, mistä voi lukea täältä. Kuva on ikoninen ja siihen ei voi olla törmäämättä Pariisin matkamuistomyymälöissä.  Minusta kuva on mahtava. Turun Taidemuseossa on Doisneaun Suudelma Pariisin kaupungintalon edessä –valokuvan lisäksi näytillä monta herkullista otosta vielä vajaa kaksi viikkoa 27.8 asti. Menkää ihmeessä katsomaan.

Pidin näyttelystä aivan valtavasti ja olisin voinut tuijottaa Doisneaun tyttärentyttären ohjaaman dokumentin (kesto 77 minuuttia) isoisästään kokonaan ellei meillä olisi ollut Trubaduurin kanssa lounastreffit.

Doisneaun kuvissa on huumoria, rakkautta,   arkea, lapsia, elämää ja tietenkin nykykatsojan näkökulmasta roima annos menneisyyttä.  Kuten näyttelyn nimikin Minun Pariisini kertoo, kaikkien noiden teemojen näyttämönä on Pariisi.

Työni on jakaantunut syyslomaan saakka siten, ettei minulla ole opetusta tiistaisin. Olen päättänyt käyttää nuo ihmeelliset päivät  tekemällä kaikkea mahdollista kaunista ja hyvää niin itselleni kuin muillekin, esimerkiksi käymällä taidemuseossa ja lounastreffeillä mieheni kanssa. Elokuinen tiistai Turussa oli kaunis, kävelin hipahtavassa mekossani korikasseineni ja hymyilin. Doisneaun tapa katsella maailmaa tarttui minuun. Elämä ei oikeasti ole niin kauhean vakavaa…

Muuten. Mamin lounas ei pettänyt tälläkään kertaa.

 

F