Mars ja venus samassa altaassa

Viime sunnuntaina aloitimme taas uimisen. Tai oikeastaan T oli aloittanut sen jo aiemmin syksyllä, mutta viime viikonloppuna päädyimme pitkästä aikaa yhdessä samaan altaaseen. Niin kuin niin montaa asiaa tässä maailmassa, niin myös uimista me lähestymme varsin erilaisista lähtökohdista. Mars ja venus. Jing ja jang. Musta ja valkoinen.  Minä olen ollut aina varsinainen vesipeto ja opin uimaan jo reilusti ennen kouluikää. Lapsuudestani muistan erityisesti, että olin meressä uimassa koko ajan. Uimamaisterikin olen ja entinen uimaopettaja myös. T ei pitänyt lapsena uimisesta ja eikä myöskään oikein oppinut silloin koko hommaa. Jostain käsittämättömästä syystä hän kuitenkin päätyi opettelemaan uimisen jalon taidon  aikuisiällä ennen meidän tapaamistamme.

Minulle kaikki uimiseen liittyvä on ollut aina helppoa  – on sitten kysymys esimerkiksi sukeltamisesta tai kellumisesta. Suhteemme alkumetreillä T kysyi minulta neuvoja kellumisen opetteluun. En oikein tahtonut ymmärtää koko kysymystä. ”Menet veteen ja alat kellua – miten niin?” Ei onnistu kyseinen homma mieheltä edelleenkään.

Uiminen on kuitenkin yhteinen liikuntaharrastuksemme ja olemme siinä nykyään tasavertaisia. T:llä on parempi kunto ja hän hioo tekniikkaansa koko ajan. Minä porskutan menemään veden kannattelemana omalla tyylilläni  ja vauhti on varsin tasainen kummallakin. Peräkanaa me menemme.

Uimisen jälkeen on aina aivan valtavan hyvä olo ja yhdessä liikkuminen on ihan sikakivaa. Jos meillä olisi yhteistä aikaa enemmän haluaisin, että voisimme harrastaa myös tanssia yhdessä. Hiihtäminen, luisteleminen ja laskettelu ovat myös kivoja lajeja. Niin ja keilaaminen ja tietysti käveleminen… Sauvakävelyä harrastavat nykyään kuulemma hipsteritkin. Ainakin Turussa. Biljardista ei tule mitään, koska häviän aina –  enkä kestä sitä. Rullaluistelukaan ei onnistunut, koska T oli siinä niin surkea. Mitähän muita lajeja sitä voisivat tämmöiset sunnuntailiikkujat yhdessä kokeilla…?!

 

F

 

 

Syyssonaatti

”Syyssonaatti (ruots. Höstsonaten) on Ingmar Bergmanin ohjaama elokuva vuodelta 1978. Se on pienimuotoinen kamarielokuva, joka kertoo kuuluisan pianistin (Ingrid Bergman) ja hänen laiminlyömänsä, nyt jo aikuisen tyttären (Liv Ullmann) kohtaamisesta. Syyssonaatti oli Ingmar ja Ingrid Bergmanin ainoa elokuvayhteistyö, ja Ingmar Bergman kirjoitti sen varta vasten Ingrid Bergmanin ja Liv Ullmannin näyteltäväksi.” (Lähde: Wikipedia)

Katsoin Syyssonaatin viime viikolla. Monella tapaa sykähdyttävä elokuva. Bergmanit ja Liv Ullmann loistavat – jälleen kerran. Ja miten upea Ingrid Bergman onkaan punaisessa puvussaan!

” Syyssonaatti Ooppera. Syksyllä 2017 sai ensi-iltansa Sebastian Fagerlundin säveltämä ooppera Höstsonaten, jonka libretto perustuu Bergmanin elokuvakäsikirjoitukseen. Kantaesityksessä Suomen Kansallisoopperassa lauloivat Anne Sofie von Otter ja Erika Sunnegårdh.” (Lähde: Wikipedia)

Katso ja kuuntele ooppera täältä. Niin mekin aiomme tehdä.

”Sonaatti (< lat. sonare ’soida’) on eräs taidemusiikin teostyyppi. Se on alun perin tanssi, joka on vähitellen muokkaantunut soitinmusiikiksi ja lopulta moniosaiseksi teokseksi. Sonaatteja on sävelletty pääosin pianolle, viululle, sellolle sekä muutamille puhaltimille. Näistä soittimista piano on ainoa, jolle yleensä ei ole säestystä, mutta on olemassa myös kahdelle pianolle sävellettyjä sonaatteja. Orkesterille sävellettyjä sonaatteja kutsutaan sinfonioiksi, ja orkesterille ja solistisoittimelle sävellettyjä sonaatteja konsertoiksi. Klassisen kauden konserttojen ensimmäinen osa poikkeaa hiukan sonaattimuodosta. Sonaatteja on sävelletty lisäksi pienille yhtyeille, kuten pianotrioille ja jousikvarteteille.”  (Lähde: Wikipedia)

Meidän viikonlopun syyssonaatti:  oleilua takkatulen äärellä, kävelyä metsässä, kauden ensimmäiset suppikset, mööbleeramista, sisustamista, tukkintuneen viemärin aiheuttama härdelli, aamu-uinti uimahallissa, stressin purkaantumista, itkua, halailua, pussailua, iltapäiväkahvit ulkona ja syksyn värien ihastelemista.

 

F

Mitä muuttaisin puolisossani…?

Kävin yhtenä päivänä ajatusleikkiä itsekseni. Jos haluaisin muuttaa Trubaduurissa jotakin, niin mitä se olisi… !?! Olisikohan se kivaa jos T olisi jotenkin rotevampi ja lihaksikkaampi..?! Njaa – aika vähän niitä lihaksia tässä nyt on tarvittu, hyvin on veden kantamiset sun muut askareet sujuneet nykyisilläkin, melko olemattomilla, muskeleilla. Entä olisikohan parisuhteemme jotenkin jännittävämpi, jos T yllättäisi minut aina välillä jotenkin romanttisesti…!?! Enpä tiedä… noin kerran vuodessa on nykyinen tahti ja hyvin on pärjätty. Tulin siihen tulokseen etten halua muuttaa aviomiehessäni mitään. Äskeiset esimerkitkin hakemalla hain.

Huomattavasti helpompaa oli keksiä niitä asioita, mitä muuttaisin itsessäni. Lista ei ole pitkä, mutta sitäkin selkeämpi.

Kysyin vuorostani T:ltä mitä hän muuttaisi minussa ja hän vastasi, että moniin minun ominaisuuksiini kuuluu sekä hyviä että huonoja puolia. Ja sitten hän vastasi, ettei haluaisi muuttaa minussa mitään. ”Olen rakastunut nimenomaan sinuun.”, sanoi mieheni.

Olemme molemmat realistisia toistemme puutteiden suhteen ja emme haikaile joitakin sellaisia asioita, jotka tiedämme olevan juuri nyt saavuttamattomissa. Se olisi tämän käsillä olevan hetken hukkaamista ja eliminoimista.

Jos T keskittyisi haaveilemaan hoikasta ja säästäväisesta vaimosta ja minä lihaksikkaasta ja dynaamisesta miehestä – me kadottaisimme toisemme ja mitätöisimme sen, mitä meillä on nyt. Se tuntuisi aivan pöljältä. Tämä ei tarkoita sitä, ettemmekö tukisi toisen pyrkimyksiä muutokseen. Mutta muutosta odotellessa olemme päättäneet rakastaa toista juuri sellaisena ihmisenä kun hän juuri nyt on.

Sain ihanalta ystävältäni Maaretalta lahjaksi hänen uusimman kirjansa Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjani ja aion ottaa kirjan opit ja harjoitteet elämääni. Haluan muuttaa ensisijaisesti itseäni, en kumppaniani.

 

F

File 19.9.2017 19.40.52.jpeg

Lomalla parisuhteessa

Taas on ehtinyt kulua melkoinen tovi kun viimeksi kirjoitin mitään (F on sentään postaillut ahkerasti). Tiedoksi kuitenkin että suhteessamme ei ole edelleenkään tapahtunut mitään dramaattista, vaikka laiska kirjoittaja olen ollutkin. Mutta, koska meillä F:n kanssa menee aina vaan loistavasti, on suoranainen velvollisuuteni välillä yrittää pohtia mistä se johtuu. Jos vaikka yksikin lukija saa näistä mietteistäni apua, niin tämä kannattaa.

Kesäloma on takana ilman yhtään riitaa. Olimme mökillä käytännössä yhdessä lähes viisi viikkoa yhteen menoon, yöt ja päivät. Tottakai kumpikin meistä teki välillä omia juttujaan, mutta välimatkaa oli enimmillään muutama metri. Loman aikana rupesin huvikseni bongaamaan tilanteita jotka olisivat voineet äityä riidaksi. Sellaisia sattui itse asiassa melkeinpä päivittäin. Saatoin kuvitella mielessäni miten riita olisi alkanut ja jatkunut. Välillä harrastimme tätä kuvitteluleikkiä yhdessäkin.

Temperamenttimme ovat hyvin erilaisia, joten hermot voisi mennä kummalla vaan monessa tilanteessa kun ollaan pitkään yhdessä. Miksi näin ei kuitenkaan käynyt? Luulenpa että kyseessä on niin yksinkertainen asia kuin rakkaus. Yksi olennaisimpia asioita rakkaudessa on, että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on. Rakastava ihminen ei ole kriittinen rakkautensa kohteelle vaan rakastaa hänen ”vikojaankin”. Arvosteleva suhtautuminen on taas myrkkyä parisuhteelle, vaikka se tapahtuisikin vain omassa mielessä.

Miten sitten ylläpitää rakkautta ja toisen arvostamista? Yksi meidän keinoista on ”vierihoito”: ollaan toisissamme kiinni ja pussaillaan monta kertaa päivässä. Ja rakastelu. Oksitosiinia erittyy ja kiintymys pysyy ja lujittuu. Kumpikin meistä myös sanoo päivittäin ääneen rakastavansa toisiaan. Ja vielä niin että joka kerta pysähdymme sanomaan sen. Ei siis mikään ”I love you”, vaan ”Rakastan Sua”. Näin varmuus toisen rakkaudesta pysyy. Muista keinoista voi lukea tämän blogin aiemmista postauksista: esim. klik, klik, klik, klik, klik, klik, klik, klik, klik

Jopa niinä lomapäivinä kun F katsoi yhden Game of Thrones -tuotantokauden päivässä päästäkseen kanssani ajan tasalle, nautin siitä että pystyin mahdollistamaan hänelle moisen uppoutumisen. F oli aivan muissa maailmoissa mutta silloinkin ehdimme rakastella ja pitää kiintymystä yllä. Siksi minulle ei tuottanut mitään vaikeuksia keittää F:lle kahvia aamulla, tehdä ruokaa päivällä, keittää iltapäiväkahvit ja tehdä iltapalaa viitenä päivänä yhteen menoon. Tein sen silkasta rakkaudesta vaimooni.

 

T

 

 

 

Viva la Musica!

”Joo… Se on Viva la Musicasta.”, vastasi Trubaduuri minulle monasti, kun hän oli ensin laulanut minulle entuudestaan tuntemattoman tai tutun laulun näppäilen ikivanhaa kitaraansa ja kysynyt sitten lempeästi ruskeilla silmillään, että pidinkö hänen laulustaan… Ja minähän pidin.

Viva La Musica on hänen lukioaikainen musiikin oppikirjansa, jonka selkämys on repaleinen ja jonka ensimmäiselle sivulle on laskettu lyijykynällä muutama kiperä kertolasku allekkain. T on kertonut miten hän nuorena miehenä opetteli kitaran kanssa siitä monta kappaletta ja siihen hänen repertuaarinsa pohjautuu tänäkin päivänä. Nappasin kirjan mukaani Turusta ja selailin kirjaa, joka on todella kattava teos musiikista. Vastaavanlaista tietopakettia on turha etsiä nykylukiolaisen repusta. Ja miten monta ihanaa laulua nuotteineen sen sivuilta löytyy! Esimerkiksi Tekeekö mielesi Annan kanssa.

Viva La Musican tekijät (Seija Järvinen, Tuula Kotilainen ja Marja-Riitta Väkevä) ovat onnistuneet kaikin puolin sisällön suhteen ja jäin ahmimaan kirjan artikkeleita, kuvia ja kuvatekstejä. Miettikääpä! ”Pari, toisiaan täydentävät osat kokonaisuudessa.” Ja havainnollistavana kuvana suutelevat hiihtäjät. Ihanaa!

Vivalamusica_3

Ehkä rakkain laulu minulle on Armaan läheisyys, jonka T nauhoitti minulle aivan suhteemme alussa kämisellä puhelimellaan ja lähetti minulle sen sähköpostin liitetiedostona ja jota kuuntelin sydän väpättäen. T on laulanut sen minulle kymmeniä ja kymmeniä kertoja. Hän lauloi sitä minulle puhelimessa, kun ikävöimme toisiamme, kun asuin pohjoisessa. Hän lauloi sen meidän hääjuhlassamme ja omissa 50-vuotisjuhlissaan.

Armaan läheisyydessä on Goethen sanat,  jotka on suomentanut Uuno Kailas ja sen on säveltänyt Toni Edelmann. En pysty kuuntelemaan kenenkään muun kuin mieheni tulkintaa kappaleesta.

Vivalamusica_6

Trubaduuri on luvannut laulaa minulle aina kun pyydän ja minä pyydän aika usein ja silloin me muistelemme, mitä lauluja Viva La Musicassa olikaan…

 

F

Vivalamusica_4

Vivalamusica_5 Vivalamusica_7 Vivalamusica_1 Vivalamusica_9 Vivalamusica

 

 

 

”Olkoon tuuli myötäinen!”

”Olkoon tuuli myötäinen!”, huudahti Mira Haahti, kun lähdimme ihastuttavasta Tellinasta, missä piipahdimme sunnuntaina juuri ennen kotimatkaa ihastelemassa upeita maisemia merelle ja Miran hienoa taidetta. Niin kuulemma Hangossa on tapana sanoa. Minulle nousi iho kananlihalle. Täydellinen lopetus täydelliselle viikonlopulle.

Olen jo pitkään haaveillut että voisimme tehdä viikonloppuretken Hankoon ja kun saimme keväällä hääkutsun, niin asia oli sitä myötä selvä. Syyskuun alun viikonloppu ylistetyssä Hangossa olisi varmasti aivan mahtava. Ja sitä se todellakin oli.

Olemme ystävystyneet Hangon Annan kanssa muutama vuosi sitten Annan ja Tomin blogin kautta (minä olen syypää siihen että pariskunta raahautui Harjavaltaan, Emil Cedercreutzin taiteilijakotiin) ja nyt vietimme osan viikonlopusta nelistään. Pääsimme jopa Parkkosen studiolle yökylään. Juuri sinne, missä Stella ja Jarnokin viettivät Hanko-viikonloppunsa. Tunsimme itsemme erittäin erityisiksi.

Illallinen Makasiinissa, jatkot+Trubaduurin privakeikka studiolla, lattet&lohileivät Lillanista, ajelua ympäri Hankoa, surffareiden bongaamista, kävelyä rannoilla – ja hyviä keskusteluja tuoreiden ystävien kesken. Ja kaiken kauniin ihastelemista. Annalla on käsittämättömän taito luoda kauneutta ja tunnelmaa ympärilleen juuri oikealla rouheudella, ja Tomin upeat valokuvat säväyttävät. Vai mitä sanotte siitä, että studiossa pyöri Jean-Paul Belmondon tähdittämä leffa meidän saapuessamme sinne? Kynttilät ja lyhdyt valaisivat upeaa tilaa ja esille oli nostettu punakantisia kirjoja. Parkkosen upeista kuvista ei tahdo saada silmiään irti. Sohvapöydälle oli drinkkivärkit Napue Gin &tonicia varten, jotka nautiskelimme juuri ennen kuin kävelimme itäsatamasta kirkkoon.

Kun sunnuntaina makasimme Turun kodissa vatsat täynnä intialaista ruokaa totesimme olleemme kuin luksuslomalla ulkomailla.  Ihana isäntäpari. Ihanat häät. Ihana Hanko.

F

 

Uudelleenrakastettu

Meidät on kutsuttu häihin Hankoon. Nuoren parin tietäen juhlat tulevat olemaan ihastuttavat – ja paikkahan on ihan mieletön. Aiomme viettää T:n kanssa Hangossa koko syyskuisen viikonlopun.

Tulevat häät saavat pohtimaan omia avioliittojani. Menin ensimmäisen kerran naimisiin 21 vuotta sitten aivan näihin samoihin aikoihin. Meidän häämme olivat todella hauskat, joita olen muistellut monia kertoja lämmöllä avioeromme jälkeenkin, varsinkin viime vuosina  kun aika on parantanut haavat ja me, tuo vuoden 1996, hääpari olemme löytäneet onnemme toisaalta. Tuosta liitosta syntyi kaksi mielettömän upeaa lasta, joista on kasvanut kaksi hienoa, nuorta, miestä, joten kaiken kaikkiaan näin jälkikäteen ajateltuna tuo avioliitto oli mahtava juttu.

Olemme myös tulleet siihen tulokseen T:n kanssa, että meidän liittomme ei olisi ollut mahdollinen oikeastaan yhtään aikaisemmin. Tuskin olisimme edes rakastuneet, jos olisimme tavanneet 10 tai 20 vuotta aiemmin. Eletty elämä on muokannut meistä monella tavalla erilaiset ihmiset. Se mitä olemme tänään, on toista kuin nuorempana. Ei huonompaa, tai parempaa – mutta erilaista.

Tavallaan tekisi mieli antaa neuvoja tuolle tuoreelle, nuorelle parille, mutta emme sitä tee, koska neuvot ovat hyödyttömiä. Jokaisen on tehtävä omat siirtonsa tässä elämässä ja aika usein jokin asia, joka näyttäytyy käsillä olevalla hetkellä tragedialta voikin muotoutua käsittämättömäksi onnenkantamoiseksi. Tai päinvastoin.

En tiedä lukeeko tuleva hääpari blogiamme, mutta lupaamme heille ja kaikille tuleville hääpareille, joita lähipiiriimme tulee kuulumaan, että jos he haluavat kysyä mitä tahansa parisuhteeseen, avioliittoon tai perhe-elämään liittyen, niin me raivaamme heille aikaa ja vastaamme kysymyksiin rehellisesti.  Se mitä meillä on, on kokemus ja perspektiivi. Ja ne ovat ihan huikeita asioita elämän mielettömyyksien keskellä.

Luin muuten äsken Esko Valtaojan kolumnin kirjojen rakastamisesta, jonka sisältö oli kaikin puolin mehukas ja olennainen, mutta minusta erityisen mieleenpainuva oli kohta: ”Huonekalut tai autot voivat olla käytettyjä, kirjat ja ihmiset eivät ikinä. Eihän rakas vaimonikaan ole käytetty, vaikka olikin eronnut rouva Wuori silloin kun tapasimme – sitäkin enemmän uudelleenrakastettu hän kyllä on.”

Tajusin olevani uudelleenrakastettu.

 

F

IMG_9258.JPG