Jäimme miettimään kysymystä, joka nousee usein parisuhteesta puhuttaessa. ”Millaiseen ihmiseen aikoinaan rakastuit?” Kysymyksen yleisyyden täytyy perustua ajatukseen, että ihminen on pohjimmiltaan sama ja toisessa ihmisessä rakastuu johonkin ydinminään, joka sitten vuosien saatossa hautautuu jonnekin ja jos haluaa rakastua ja löytää kipinän uudelleen, niin nämä ydinminät on kaivettava esiin.
Me näemme asian hieman toisin. Ihminen on oppiva ja muuttuva yksikkö, jonka kiehtovuus on juuri muutoksessa. Kymmenen vuoden takaiset minämme ovat monella tavalla jotain muuta kuin mitä olemme tänään. Tottakai siellä on tuttuja elementtejä, mutta myös paljon sellaista minkä kuuluukin jäädä menneisyyteen.
Emme siis haikaile vanhoja hyviä aikoja, vaan keskitymme siihen hyvään, mikä on käsillä juuri nyt. F:n rauhoittuminen vetoaa Trubaduuriin ja hän huokailee tyytyväisyydestä, ettei F ole enää säntäämässä sinne ja tänne. T ottaa asiat huomattavasti rennommin ja on ylipäätään avoimempi, mikä luonnollisesti viehättää F:ää. Ruuhkavuosia elävät alakouluikäisten lasten vanhemmat olivat kymmenen vuotta sitten varustettu monella sellaisella ominaisuudella, joita ei, luojan kiitos, enää tarvita. Nykyään tartumme esimerkiksi useammin kirjoihin ja keskustelut pyörivät lukemamme ympärillä. Tuntuisi aivan hullulta että sitä pitäisi pysyä sellaisena ihmisenä kuin on rakastumishetkellä ollut. Maailmaa muuttuu ja ihminen sen mukana. Ja se on ihan älyttömän kiinnostavaa – ja pitää ehdottomasti kipinää yllä.
Teini-ikäiset pojat vievät meitä aivan uusiin maailmoihin ja yritämme ymmärtää missä niissä mennään. Aina emme jaksa edes yrittää, mutta useimmiten nuorten elämässä on paljon inspiroivia juttuja, joita kannattaa kuunnella.
Olemme muuttuneet kymmenessä vuodessa niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Pariskunnilla jotka ovat olleet yhdessä useita kymmeniä vuosia muutoksen täytyy olla ihan järjettömän iso! Miten inspiroivaa se sitten on?
Mielestämme suhtautuminen itseensä ja toiseen kannattaa päivittää. Ja usein. Se versio joka olet juuri nyt on ainoa, mikä merkitsee. Ei se, mikä olet ollut – tai se mikä haluaisit olla.
Joskus asiat jäävät roikkumaan ja sitten kun ne tekee valmiiksi, niin voi vain päivitellä miten sitä onkaan ollut hölmö kun ei ole ryhtynyt aikaisemmin puuhaan. Talomme yläkerrassa on iso kirjasto/työhuone, joka on ollut hyvin vähällä käytöllä. Syyslomani yksi päämäärä oli saattaa projekti Työhuone kuntoon valmiiksi. Ja niin minä myös tein! Ja siitä tuli niin hieno ja inspiroiva.
Tein muutaman huomion projektin aikana: 1. Omistamme ihan älyttömiä kirjoja. Kirjojen heittäminen pois tuntuu minulle vaan niin vaikealta. Olen muun muassa haalinut ison läjän kevyitä rakkausromaaneja äitini kirjahyllystä hänen muuttaessa kerta toisensa jälkeen pienempää asuntoon. Onneksi niistä monet ovat sentään punaisia. Voin vain kuvitella millainen rovio siitä syntyy kun pojat aikanaan polttavat minun vuosikausia säästämäni opukset. 2. Levyjen kannet ovat aika makeita. Sääli että Spotify on miltei hävittänyt tämän taidemuodon. 3. Olen kuvitellut heittäneeni pois kaiken olemattoman paperisaasteen. En ole. 4. Nostalgia nostaa päätään. Monet menneisyyden esineet ja valokuvat tuntuivat erityisen merkityksillisiltä niihin nyt törmätessäni. 5. Punainen väri inspiroi minua aivan valtavasti. Enemmän kuin kuvittelinkaan. Miksi ihmeessä en ollut tajunnut maalata työhuoneen seiniä aikaisemmin punaisiksi? 6. Haluan ehdottomasti opetella muokkaamaan ja tekemään vaatteita. Nyt minulla sitä varten myös työpöytä. Vain toimiva ompelukone puuttuu. 7. Viikon loma töistä tekee ihmiselle hyvää. 8. Konmaritus ei ole minun juttuni. 9. Tykkään meidän kodistamme ihan hulluna.
Tässä muutama kuva uudistuneesta työhuoneestamme – olkaa hyvä!
Kuten olemme blogissa avoimesti kertoneetkin, niin olemme molemmat kokeneet avioeron. Molemmille se tuli jonkinlaisena yllätyksenä eli olimme ne niinsanotut jätetyt osapuolet. Olisimme myös silloin kumpikin halunneet jatkaa ensimmäisiä avioliittojamme.
Avioero on monimutkainen prosessi ja syyllisten etsiminen on jokseenkin turhaa, mutta toisaalta se on kovin inhimillistä. Peiliin katsomista se vaatii sen sijaan aina – ja se todellakaan ei ole turhaa, vaan ihan äärettämön tärkeää oman tulevaisuuden ja ihmisenä kasvamisen kannalta. Näin jälkikäteen olemme ymmärtäneet ensimmäisten liittojemme anatomiaa ja hahmotamme oman osuutemme merkityksen epäonnistumisissa ja kunnioitamme ex-puolisoidemme rohkeutta tehdä radikaaleja ratkaisuja.
Avioero runteli, mutta myös jalosti. F eli avioeronsa jälkeen kuusi vuotta enemmän tai vähemmän yksikseen – T:llä meni 1,5 vuotta.
Miten me sitten uskalsimme ottaa riskin ja heittäytyä rakkauden vietäväksi? Avioero oli kummallekin rankka prosessi, mutta jostain syystä teimme molemmat päätöksen olla katkeroitumatta elämälle. F:lle se oli hyvinkin tietoinen päätös ja T:lle ehkä pikemminkin luonnollinen tapa suhtautua asioihin.
Emme olleet siis katkeria. Tästä syystä meissä oli toivoa. Rehellisyyden nimissä F:n toivo oli moneen kertaan koetuksella sinkkuäitivuosien aikana ja välillä sitä piti kyllä kaivaa itsestä ja ympäristöstä. Eletyt vuodet ja monet muut vastoinkäymiset (F:llä isän kuolema ja yhden lapsen menettäminen, T:llä isän kuolema ja masennus) olivat pakottaneet meidät myös itsetutkiskeluun. Tämän seurauksena me tunsimme itsemme melko hyvin.
Ja niin siinä sitten tapahtui että me rakastuimme rajusti. Emme suinkaan aloittaneet puhtaalta pöydältä, mutta suursiivouksen teimme. Avasimme menneisyytemme toisillemme avoimen raadollisesti. Mitään ei jätetty maton alle.
Jostain syystä emme ottaneet juurikaan mitään paineita, vaan teimme rohkeita omannäköisiämme päätöksiä ja ratkaisuja – ja uskoimme niihin. Menimme kihloihin yhdeksän kuukauden päästä tapaamisestamme ja emme todellakaan kätkeneet onneamme. Häitäkin juhlittiin isosti myöhemmin. Emme hävenneet rakkauttamme silloin, emmekä edelleenkään ja pidämme liittoamme yhtä arvokkaana kuin se olisi ensimmäisemme. Yleinen ilmapiirihän on asian suhteen hieman toisenlainen, mutta se ei onneksi ole meidän ongelmamme. Rakkauden arvottaminen ylipäätään on absurdia toimintaa.
Uudelleenrakastetuksi tuleminen vaati siis ainakin toivoa, uskoa, itsetuntemusta, sovintoa menneisyyden kanssa, rohkeutta – ja tietysti sitä rakkautta.
Kun olimme radiossa ja julistimme että parisuhde ei ole kompromissi, toimittaja ihmetteli tätä suuresti. Sanoin että jos se ei tunnu kompromissilta, se ei sitä myöskään ole. Tätä pitänee vähän avata.
Eikö kompromissi ole sitä että luopuu jostakin ja saa jotain vastineeksi? Sehän kuulostaa kaupankäynniltä. Mutta parisuhteenhan ei pitäisi olla mitään kaupankäyntiä vaan pyrkimistä yhteiseen päämäärään, kumpikin omien kykyjensä ja vahvuuksiensa mukaan. Kun on yhteinen päämäärä, kumpikin kokee vain saavansa luopumatta silti mistään itselle tärkeästä.
Aloin oikein pohtia mistä olen joutunut luopumaan parisuhteen vuoksi. Ainakin olen luopunut yksinäisistä viikonlopuista. Ja tylsyydestä ja murehtimisesta. En ole kuitenkaan luopunut soittamisesta bändissä, työstäni, omasta ajastani ja muista itselleni tärkeistä asioista.
Vaikka en ole mistään luopunut, olen antanut kaiken ja saanut vielä enemmän, kuten eräässä laulussakin sanotaan. Olen saanut olla kohta kymmenen vuotta onnellinen ja tehdä myös vaimoni onnelliseksi. Tämä kaikki on ollut mahdollista, koska meillä on ollut päämääränä pitää suhteemme intohimoisena ja myös suhtautua siihen intohimoisesti.
Poikani (19- ja 17-vuotiaat) ja minä päätimme pitää äiti&lapset -päivän syyslomallamme ja ehdotuksestani matkasimme Tampereelle. Ohjelmassamme oli Pelimuseo Vapriikissa, Tampereen parhaat burgerit ja tietysti Muumimuseo Tampere-talossa.
Älkää antako Tampere-talon kongressikompleksimaisen fiiliksen häiritä itseänne, sillä kunhan pääsette sisään Muumimuseoon, niin talon kliinisyys unohtuu hetkessä. Museossa kuvaaminen on kielletty, mikä on oikeastaan ihan helkutin hyvä asia. Sukeltaminen Tove Janssonin Muumien maailmaan onnistuu paremmin kun et koko ajan ole miettimässä kuvauskohdetta, valaistusta tai kuvakulmaa. Museo on sykähdyttävä. Sen tunnelma on erityislaatuinen ja kokonaisuus on todella hienosti rakennettu.
Molemmat poikani ovat kasvaneet Muumilaakson tarinoiden kyllästämänä. Muistan aina miten nuorimmaiseni kysyi silmät ymmyrkäisenä, kun pistin heidät skriinipaastolle: ” Eikö edes muumeja? Ne on niin terveellisiä.” Esikoinen nukkuu edelleen mieluiten muumilakanoissa ja hänellä on vino pino muumimukeja odottamassa pääsyä ensimmäiseen omaan kotiin. Kuka lohduttaisi Nyytiä? ja Kuinkas sitten kävikään? -lastenkirjat olen lukenut pojille kymmeniä kertoja.
Trubaduuri toi poikien luettavaksi Tove Janssonin sarjakuvakokoelmat muutamia vuosia sitten ja kävimme tottakai koko perhe katsomassa Ateneumissa Tove Jansson -näyttelyn, mikä muuten kiertää parhaillaan Euroopan kaupunkeja.
Toven romaanit ovat meille vieraimmat, joten museo toimi senkin puolesta loistavasti. Pysyvä näyttely keskittyy nimenomaan Toven 12 muumiromaaniin. Ehkä me nyt tartumme myös niihin?
Tuulikki Pietilän luomat ja rakentamat kuvaelmat, joiden tekemisessä avusti lääketieteen lisensiaatti Pentti Eistola ja hieman Tove itsekin, ovat aivan mahtavia ja ne on upotettu museoon todella hienosti. Tällä hetkellä vaihtuvana näyttelynä on Tove Jansson ja muumit, missä esitellään Janssonin muumihahmoja varhaisimmista 1930-luvun mustista muumeista ja Garm-lehden sota-aikaisista poliittisista satiirikuvituksista 1950-luvun ensimmäisiin muumituotteisiin ja 1990-luvun muumianimaatioihin. Vaihtuvan näyttelyn herkkuna on mielestäni villilänsi-kuvaelma, mistä löytyy myös kevytkenkäinen Hemakko pistisukkineen ja korkokenkineen.
En koskaan vienyt poikiani Naantalin Muumimaailmaan, kun he olivat pieniä. Mutta luulen, että sain tekoni anteeksi sillä meillä oli eilen aivan mahtava matka Muumien maailmaan.
Esikoiseni on lähdössä muutaman päivän päästä viideksi viikoksi Carlowiin työharjoitteluun ja ostimme Irlannin viemisiksi parit Muumi-keittiöliinat Tampere-talon museokaupasta ja minun oli pakko saada itselleni kortti, missä Muumimamma maalaa muraalia majakan seinään ja katoaa ruusujensa luo. Sellainen vaikutus taiteen tekemisellä on.
Jos jotakin kehitysideaa Muumimuseolle haluaisin antaa, niin Muumimuseon Lukukirjasto on sisustettu aivan väärin. Ottakaapa mallia Tuulikin ja Toven muumitalon sisustuksesta, niin sitten olemme täydellisessä kirjastotunnelmassa. Toisaalta siinä olisi sellainen vaara, että ihmiset eivät haluaisi lähteä sieltä koskaan pois. Sellainen olo nimittäin voisi hyvinkin tulla.
F
PS Pelimuseo ja mediamuseo Rupriikki olivat myös oikein kivat ja Ohana Grillen burgilaiset herkulliset. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa ja paukkuja, niin olisimme käyneet myös Sara Hildénin taidemuseossa katsastamassa Robert Longon taidetta,
Olemme molemmat ihan kyltymättömiä. Laskeskelimme viime viikonloppuna että varsinaiseen seksiin meiltä kului aikaa ehkä n. 30 minuuttia viikonlopun aikana. Seksillä tarkoitamme tilaa missä toisen tai molempien mieli on selvästi kiihottunut. Joskus nämä kiihottumisen tilat johtavat jommankumman tai molempien orgasmiin. Toistemme paijaamiseen, suukotteluun, halailuun ja hyvänä pitämiseen meiltä kului arviolta 3-4 tuntia. Hellittelemme toisiamme erityisesti viikonloppuaamuisin, mutta myös tietysti iltaisin ja ruokalevon yhteydessä.
Perjantai-illat kyhnytämme näin syksyn tullen sohvalla takkatulen ääressä, keskustelemme viikon tapahtumista ja silittelemme toisiamme. Suutelemme aina toisiamme illalla viimeiseksi, aamulla ensimmäiseiseksi, erotessamme ja kohdatessamme. Suukkoja ja hyväilyjä jaellaan puolin ja toisin myös vaikka kesken ruuan laiton. Emme myöskään kursaile hellyydenosoituksissa muiden ihmisten nähden.
Hellyys on niin olennainen osa suhdettamme, ettei sitä oikein osaa edes erotella. Itsestäänselvyytenä sitä emme kuitenkaan pidä. Emme tosiaan. Hellyyden osoittaminen rakkaalle on yksi niistä tietoisista päätöksistä, jotka teimme kun aloitimme tämän suhteen. Meillä ei siis paijaamisen kanssa nuukailla. Välillä meitä suorastaan naurattaa miten iso kummankin hellyyden tarve on… eli vielä ei ole mitta tullut täyteen. Olemme hellyyden suhteen ihan kyltymättömiä.
Meillä oli todella hauska ja jännittävä päivä eilen. Saimme kutsun Radio Suomen Iltaan Ylen Mediataloon suoraan lähetykseen keskustelemaan parisuhteesta ja hehkun säilyttämisestä parisuhteessa. Tietysti tartuimme mahdollisuuteen päästä keskustelemaan lempiaiheestamme. Ohjelman juonsi Paula Jokimies, joka oli aivan mahtava työssään ja teki meidän olomme rennoksi ja mukavaksi. Onneksi emme olleet ison asian äärellä kahdestaan, vaan kanssamme aiheesta olivat keskustelemassa Gia ja Miika Matkakuume-blogista.
#metoo -kampanja on aivan loistava. Maailmanlaajuinen huomio tyttöjen ja naisten seksuaalisen häirinnän ja väkivallan nostamiseksi fokukseen ja toisaalta yksi askel siihen suuntaan, että sellainen vähenisi maailmasta.
Itse en voi osallistua kampanjaan, muuta kuin tukemalla ajatuksissani niitä, jotka ovat sellaista kokeneet. Monet heistä ovat hyviä ystäviäni.
Minä nimittäin en ole kokenut seksuaalista häirintää – ainakaan sen perinteisessä mielessä. Minä en ole nähnyt itsensäpaljastajaa, minua ei ole kukaan kourinut ilman lupaani tai minulle ei ole kieltäytymiseni jälkeen ehdoteltu seksiä. Epätoivottuja iskuyrityksä toki on ollut. Asia lienee monen asian summa. Tuurilla on varmasti osuutta asiaan.
Olenko siis saanut kasvaa ja elää käsittämättömässä kuplassa oman sukupuoleni ja seksuaalisuuteni kanssa? En todellakaan.
Monet naiset ja tytöt ovat pitäneet huolta siitä, että ulkonäköäni, muotojani ja seksuaalisuuttani on kommentoitu ikävästi, vähätelty tai ylikorostettu. Tämä tapahtui tietysti silloin kuin olin teini-ikäinen ja nuori aikuinen. Tätiys ja varmasti myös ylipaino suojelevat naista kanssaeläjien sopimattomilta kommenteilta ja seksuaaliselta häirinnältä.
En kirjoita tätä vähätelläkseni niljakkaiden miehien luontaantyöntävää käytöstä. Päin vastoin. Toisen ihmisen intimiteettisuojan yli hypitään monella tavalla. Ja sillä ei ole mitään merkitystä kuka, kenelle tai miten se tehdään. Myös monet pojat ja miehet joutuvat seksuaalisen häirinnän ja väkivallan kohteeksi. Se on aina tuomittavaa!
F
”Jos kaikki seksuaalisen häirinnän ja väkivallan kohteeksi joutuneet naiset kirjoittaisivat ’Minä myös’-viestin statuksekseen, ihmiset saattaisivat saada käsityksen tämän ongelman kokoluokasta.”
Tänään jätimme hyvästit saaristolaiselämälle tältä vuodelta. Jostain syystä mieli ei ollut haikeana tällä kertaa… Ehkä se johtui siitä, että olemme olleet saaressa niin paljon. Tuntuu hyvältä touhuta välillä muutakin ja kaikkea kivaa onkin luvassa loppusyksyyn…
Eilisen harmauden ja sateen jälkeen auringon kultaama sunnuntai oli erityisen kaunis. Ehkä myös sää vaikutti siihen, että olimme kovin iloisia ja reippaita vaikka hyvästelimmekin mansikkapaikkamme moneksi kuukaudeksi.
Ensi keväänä nähdään taas, rakas mökkimme ja saaristolaiselämä!
Nautiskelimme edellisenä viikonloppuna sunnuntain aamukahvit hitaasti ja ryhdyimme keskustelemaan vaikuttavista elokuvista. Päädyimme tekemään 35 elokuvan listan niistä elokuvista, joista me molemmat olemme tykänneet. Suurimman osan niistä olemme myös nähneet yhdessä. Yritämme muutamalla virkkeellä valottaa miellyttävän leffakokemuksen syitä, mutta varsinaista krikiikkiä emme lähteneet kirjoittamaan. Leffat eivät ole missään järjestyksessä, vaan isketty listaan satunnaisesti.
Lisäksi teimme TOP10-listan niistä leffoista, jotka ovat olleet elämyksiä itselle, mutta jotka eivät päätyneet yhteiselle listallemme. Nämä listat postaamme hieman myöhemmin.
Syksy ja pimenevät illat ovat oivallisia hetkiä leffoille – ehkä meidän suosikeistamme löytyy jokin myös teidän katsottavaksenne.
1. Koskemattomat (Intouchables 2011). Tämän mainion leffan näimme ihan valkokankaalta joululomalla 2012 ja pidimme siitä ihan valtavasti. Se nauratti, liikutti ja sai rouvan kiljahtelemaan ääneen, mikä tietenkin oli kovin epäsopivaa porilaisessa elokuvateatterissa. Sopii monenlaiseen mielentilaan
2. Pieniä, valkoisia valheita (Les petits mouchoirs, 2010). Jatketaan ranskalaisella leffalla. Elokuva kertoo keski-ikäisen kaveriporukan yhteisestä lomanvietosta onnistuen olemaan sekä aivan hulvaton että äärimmäisen koskettava. F katsoi sen ensin itsekseen, mutta tykästyi leffaan niin paljon että se katselttiin myös yhdessä. T ihastui leffaan niin ikään. Elokuvan trubaduurikohtaus on kertakaikkiaan ihastuttava. Pakko laittaa se tähän. Tämän leffan myötä karisivat myös T:n ennakkoluulot ranskalaista nykyelokuvaa kohtaan.
3. Kohtauksia eräästä avioliitosta (Scener ur ett äktenskap, 1973). Bergmanin upea luomus on alunperin tv-sarja, josta kirjoitimmekin tovi sitten klik, mutta siitä on olemassa myös elokuvaversio. Dialogi on viiltävää ja näytteleminen mestarillista.
4. – 7. Pedro Aldomóvarin elokuvat ovat meidän molempien suosikkeja ja sielu suorastaan huutaa näkemään niitä säännöllisin väliajoin. Pedron leffat eivät jätä ketään kylmäksi ja ne on oikeastaan vain koettava itse. Jotkut tykkäävät, jotkut eivät voi sietää, mutta me rakastamme niitä! Muutaman leffan nostimme erityisesti listallemme, mutta huonoimmillaankin Aldomóvar on oikeastaan aika hyvä. Puhu hänelle (Hable con ella 2002), Huono kasvatus (La mala educación 2004), Volver (2006), ja Iho, jossa elän (La piel que habito 2011). Seuraavassa upea laulu Volver elokuvasta Volver.
8. Prinsessa Mononoke (Mononoke hime 1997). Studio Ghiblin ja Hayao Miyazaki ovat tehneet monta mestarillista animaatiota, mutta Prinsessa Mononoke on niistä ehkä yhtenäisin ja elokuvallisesti ansioikkain. Vaikuttava elokuva.
9. Avatar (2009). James Cameronin fantasia oli leffakankaalta ensimmäisenä kunnollisena 3D-kokemuksena aivan huikea. F kävi katsomassa sen viikon sisään kaksikin kertaa. Vaikea sanoa miten se toimii television ruudulta, mutta valkokankaalta nähtynä se oli kyllä upea kokemus.
10. Skyfall (2012). Kun perheessä on viisi miestä, niin Bondit ovat osa elokuvallista elämää. Skyfall on toiminut ehkä parhaiten kautta aikojen. Jotenkin siinä on kaikki kohdallaan ja onhan Adelen vetämä tunnari ihan mahtava!
11. Miekkailija (2016).Tykkäämme usein pienistä suurista elokuvista. Klaus Härön Miekkailija on juuri sellainen. Elokuvan tarina on yksinkertainen – samoin toteutus, mutta yksinkertaisuudessaan elokuvasta on tullutkin jotain enemmän. Nimittäin hyvä leffa.
12. Postia pappi Jaakobille (2009). Myöskin Klaus Härön ohjaus. Pieni suuri elokuva tämäkin. Ja kuvattu pitkälti meillä päin täällä Satakunnassa. Kaarina Hazard ja Heikki Nousiainen tekevät hienot roolityöt.
13. Piukat paikat (Some Like It Hot 1959). Jostain syystä kaivoimme suhteemme alkumetreillä elokuvan Piukat paikat käsiimme. Ja onhan se ihan hulvaton!
14. Bussipysäkki (Bus Stop 1956). Myös tätä elokuvaa tähdittää Marilyn Monroe ja pakko myöntää että kaikessa vanhanaikaisuudessaan kertakaikkisen viihdyttävä ja hauska leffa. Tämän leffan katseleminen osui myös suhteemme alkumetreille.
15. Tunnit (Hours 2002). Tätä elokuvaa emme ole katsoneet yhdessä, mutta molemmilla on jäänyt siitä hyvät fiilikset. Meryl Streep on roolissaan ihan sairaan hyvä ja niin myös Nicole Kidman ja Julianne Moore. Listallemme ei ole päätynyt mitenkään ihan hirveän montaa 2000-luvulla tehtyä amerikkalaiselokuvaa, mutta Tunnit täältä itseoikeutetusti löytyy.
16. Kuka pelkää Virginia Woolfia (Who’s Afraid of Virginia Woolf? 1966).Jos Kohtauksia eräästä avioliitosta on huikea avioliittodraama viiltävine dialogeineen, niin on kyllä tämäkin. Elizabeth Taylor on aivan käsittämättömän roolissaan.
17. Kissa kuumalla katolla (Cat on a Hot Tin Roof 1958).Myös tässä leffassa yhden päähenkilön roolin tekee Elizabeth Taylor. Elouvan koko casting on hieno ja tarinassa on kaikki klassikon ainekset. Kävimme viime keväänä katsomassa Turun kaupunginteatterin version ja vaikka se ihan ok olikin, niin ei kyllä vedä vertoja tälle 60-luvun elokuvaversiolle. Lue lisää teatteri-illastamme klik.
18. – 20. Millenium-trilogia. Miehet jotka vihaavat naisia (Män som hatar kvinnor 2009), Tyttö joka leikki tulella (Flickan som lekte med elden 2009) ja Pilvilinna joka romahti (Luftslottet som sprängdes 2009). Meiltä oli mennyt ohi Stieg Larssonin romaanit ja katsoimme elokuvat televisiosta vähän vahingossa ja elokuvasarja imaisi meidät täysin mukaansa. F fanittaa edesmennyttä Michael Nyqvistiä myös hänen muissa rooleissaan ja Noomi Rapace Lisbet Salanderina on vailla vertaa. Luimme trilogian vasta elokuvien jälkeen ja se toimi itse asiassa niin oikein hyvin.
21. Tahraton mieli(Eternal Sunshine of the Spotless Mind 2004). T katsoi tämän elokuvan hiukan ennen kuin tapasi F:n. F:n muutettua Savukoskelle puoleksi vuodeksi lähetti T leffan postissa pohjoiseen. T oli todella vaikuttunut tarinasta ja uskoo että ainakin osittain se vaikutti päätökseen tehdä parisuhteessa kaikki toisin kuin ennen.
22. Napapiirin sankarit I (2010)Huikean hauska kotimainen pläjäys, missä ollaan monella tavalla suomalaisuuden ytimessä. Harmittaa vain kun kohta kukaan ei enää muista, miten asiat menivät kun siirryttiin analogisista tv-lähetyksistä digitaalisiin – ja tästä syystä elokuvasta ei ehkä tule klassikkoa, vaikka muuten ainekset olisivat kasassa.
23. Lost in Translation (2003). Tämän Sofia Coppolan leffan näimme ennen kun tapasimme. Olemme molemmat olleet vaikuttuneita tämän elokuvan tunnelmasta, huumorista ja koskettavuudesta.
24. Marie Antoinette (2006). Kaivoimme tämän niin ikään Sofia Coppolan ohjauksen esiin viimeksi vähän ennen Pariisin reissuamme. Tuntui hauskalta kävellä Versaillesissa kun leffa oli tuoreessa muistissa. Elokuvan musiikki on täydellistä.
25. Walk the line (2005)Johnny Cashin ja Jude Carter Cashin rakaustarinan kertova elokuvan T lähetti myös F:lle Lappiin. Johnnyn ja Juden rakkaustarinan alkumetrit olivat melko lailla traagisemmat kuin meidän, mutta samistuimme silti tähän upeaan tarinaan. Ehkä sen vuoksi että myös Cashit löysivät rakkauden toisiinsa toisella kierroksella – aivan kuten mekin. Kerrottakoon tässä että Trubaduuri ei mitenkään erityisesti ole countryn ystävä (oikeastaan kaikkea muuta), mutta tässä leffassa on paljon muutakin kuin musiikki.
26. Priscilla – Aavikon kuningatar (The Adventures of Priscilla the Queen of the Desert 1994). Priscillan hahmokavalkadi ja huumori ovat aivan lyömätön yhdistelmä. Tämän leffan olemme kumpikin nähneet tahoillamme vuosia sitten. Nyt voisi olla aika ottaa uusintakierros.
27. (500) Days of Summer (2009) Parisuhteemme miespuolinen osapuoli ei todellakaan pidä romanttisista komedioista, mutta tämä leffa tekee poikkeuksen, mutta se ei olekaan perinteinen romanttinen komedia klassisista aineksistaan huolimatta.
28. Kaunis mieli (A Beautiful Mind 2001). Elokuva on monella tavalla hieno ja vaikuttava, mutta kestää mielestämme vain yhden katselukerran, joten tuskin päätyy skriinille uudelleen, vaikka emme ole sitä nähneetkään yhdessä.
29. Billy Elliot (2000) Billy Elliot oli F:lle tuttu ja katsoimme sen taannoin telkkarista. Oikea hyvän mielen elokuva, mikä voisi olla hauska nähdä myös musikaaliversiona näyttämöllä.
30. Tyttö sinä ole tähti (2005) Emme ehkä ole ihan kohderyhmää, mutta onhan tämä ihan klassikko rakkauselokuva.
31. Vicky Cristina Barcelona (2008) Woody Allenilla on monta ihan mainioita elokuvaa, mutta jostain syystä listoillemme päätyi vain Vicky Cristina Barcelona.
32. Dressmaker (2015) Kun F oli huhtikuussa 2015 kuukauden Roomassa, niin bussien kyljet olivat täynnä upeita mainoskuvia Kate Winsletistä punaisessa puvussaan. Mainonnan uhrina F raahasi T.n elokuviin ja onneksi raahasi. Elokuva on kummallinen, kaunis ja hauska.
33. Les Miserables (2012) Olimme käyneet katsomassa Les Miserablesin Åbo Svenska Teaterissa ja hurmaantuneet siitä aivan totaalisesti. Elokuvaversion katsominen hieman arvelutti, mutta pidimme myös siitä aivan valtavasti. Elokuva vaatinee elokuvateatterin tai ainakin tasokkaan kotiteatterin äänentoistoineen. Trubaduurilla on muuten juuri parhaillaan luvussa Victor Hugon Kurjat, mihin maailmankuulu musikaali tietysti perustuu. Kävimme myös katsomassa Tampereen teatterin suomenkieleisen version. Haaveilemme näkevämme musikaalin vielä kerran livenä jossain… ehkä Lontoossa tai Pariisissa.
34. Hail, Caesar (2016) Tämän elokuvan näimme myös valkokankaalta ja leffa olisi varmaankin mennyt sivu suun, ellei ystäväpariskuntamme olisi kutsunut meitä mukaansa. Cohenin veljesten tuotanto on vähintäänkin erikoinen ja esimerkiksi Fargo löytyisi tältä listalta jos tämä olisi vain Trubaduurin lista. F kuitenkin viehättyi Cohenien Hail, Caesarista, joka on monella tavalla aivan hulvaton.
35. Aamiainen Tiffanylla (1961) Jostain syystä meiltä molemmilta oli tämä Audrey Hebrunin tähdittämä elokuva näkemättä ja katsoimme sen vasta aivan vähän aikaa sitten. Elokuvahan on aivan loistava! Hauska, älykäs ja valloittava.
Otamme mielellämme hyviä elokuvasuosituksia vastaan ja samalla toivotamme rentouttavia hetkiä hyvien leffojen parissa!
Flirttimaisteri & Trubaduuri 