Grande finale

Meillä oli leppoisa ja kiireetön kesä. Aloitimme yhteisen loman juhannuksena ja keskikesän myrskystä selvittyämme elimmekin sitten hellän, kauniin, pitkän ja kuuman kesäloman Luvian saaristossa tuttuun tapaan. Merivesi pysyi viileänä helteistä huolimatta ja jatkoimme märkäpukujen kiskomista yllemme avovesiuintia harrastaessamme.

Uintilenkkien ja lämpimien kesäpäivien aikana vahvistui tunne siitä, että blogiharrastuksemme saa nyt jäädä. Olemme kirjoittaneet rakkaudesta ja parisuhteesta ja vähän muustakin yli kolme vuotta ja sanottava tuntuu loppuneen. Parisuhteemme voi edelleen hyvin ja kymmenen yhteistä vuotta ovat hitsanneet meidät tiiviiksi tiimiksi.

Ajattelimme koota vielä tähän viimeiseen postaukseen ajatuksiamme niistä asioista, jotka ovat mielestämme saaneet meidät luomaan parisuhteen, missä on rakkautta, intohimoa ja molemmilla hyvä olla.

  • Yhteinen päämäärä. Sovimme yhdessä jo ennen avioliittoa, että molemmat sitoutuvat yhteiseen isoon päämäärään, joka meillä on pitää parisuhde intohimoisena ja rakkaudellisena loppuun saakka.
  • Rakkaudesta ja parisuhteessa olemisesta puhuminen. Puhumme edelleen tosi paljon millainen parisuhteemme on. Miltä se tuntuu? Onko jotain, minkä haluaisi muuttaa? Mikä on meidän tapamme olla yhdessä?
  • Rakkauden tunnustaminen sanoin ja teoin. Ei ole vielä kulunut päiväkään ilman ”mä rakastan sua” sanomista. Pienet, arkiset, rakkauden teot ovat osa rakkauselämäämme: kahvin keittäminen, aurinkorasvan levittäminen, pöydän kattaminen ja kipeän lihaksen hierominen ovat tekoja, joita teemme toisillemme. Sääntönä kuitenkin on, että mitään näistä ei pidä pitää saavutettuna etuna ja itsestäänselvyytenä.
  • Yhteiset arvot. Arvomme ovat melko yhtenevät, emmekä ole joutuneet käymään niistä kädenvääntöä. Niidenkin harvojen asioiden suhteen, joissa olemme hieman eri linjoilla, olemme säilyttäneet kunnioituksen toisen ajattelumaailmaa kohtaan.
  • Iso määrä erillisyyttä. Jokainen tarvitsee omaa aikaa ja erillisyyden tunnetta. Meillä tarve on molemmilla aika suuri ja kohdallamme se on järjestynyt näppärästi sen vuoksi että asumme arjen eri osoitteissa.
  • Yhteinen tekeminen. Erillisyyden vastapainoksi parisuhteemme on tarvinnut valtavan määrän yhdessä tekemistä. Käymme viikonloppuisin yhdessä kaupassa, pelaamme Scrabblea, luemme osittain samoja kirjoja, uimme, sienestämme, matkustamme ja harrastamme kulttuuria yhdessä. Katsomme joitakin samoja tv-ohjelmia – niin, ja olemme kirjoittaneet ja ylläpitäneet tätä blogia yhdessä.
  • 100 % tuki vanhemmuuteen. Kaikki lapsemme ovat miltei täysikäisiä ja päätimme jo suhteemme alkumetreillä, että jaamme vanhemmuuden uusperheessämme niin täysin kuin se on mahdollista. Tämä ei aina ole ollut aivan mutkatonta – varsinkaan muiden silmissä, mutta se on tehnyt meistä vahvoja ja johdonmukaisia vanhempia yhdessä. Tämä ei tietenkään tarkoita ettemme olisi tehneet virheitä, mutta vanhemmuus on ollut haasteista huolimatta meille yhteinen asia, missä olemme tukeneet toisiamme.
  • Suuteleminen. Suutelemme ja pussailemme paljon, koska se on vaan niin älyttömän kivaa.
  • Freijaaminen. Lanseerasimme blogissamme termin freijata, joka tarkoittaa yhdessä olemista seksuaalisesti virittyneinä. Suuteleminen on keskeinen osa freijaamista, mutta siihen liittyvät monet muutkin asiat. Joskus freijaaminen johtaa rakasteluun, mutta ei likimainkaan aina.
  • Rakasteleminen. Rakastelu on parisuhteemme liima ja se tekee ihmissuhteestamme erityislaatuisen.
  • Erilaiset temperamentit. Olemme monella tavalla luonteeltamme todella erilaiset, miltei toistemme vastakohdat. Olemme hyväksyneet toisen erilaisuuden ja emme vain hyväksyneet, vaan kunnioitamme toista yksilönä ja suorastaan riemuitsemme erilaisuudestamme. Temperamenttieromme pitää mielenkiintoa yllä ja lisää vetovoimaa toisiamme kohtaan.
  • Emme vittuile toisillemme. Tämänkin asian sovimme erikseen. Huomasimme että naljailulla ei pitkässä juoksussa saa mitään hyvää aikaiseksi ja päätimme lopettaa sen.

Kiitos kaikille lukijoillemme – ja oikein rakkaudentäyteistä syksyä ja tulevia vuosia!

T. Marjaana ja Pekka

PS Jatkamme elämämme dokumentointia Instagram-tilillämme ja blogi jää Internettiin luettavaksi.

Kommentoi ihmeessä!